Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

11.11.2014 By:RV

 

Kimi Räikkönen on 35 vuotta! Katso jäisen jäämiehen jäisimmät hetket!

 

1. Kimi syö jäätelöä Malesian GP:ssä 2009. Kisa oli lopetettu rankkasateen takia.

2. Jäämies Kimi Räikkönen sanoo tiimiradiossa jättäkää minut rauhaan ja "täräyttää" sanojensa vakuudeksi kisan siihen mennessä nopeimman kierroksen.

3. Kimi voittaa neljännen suomalaisen F1-mailmanmestaruuden. Dramaattinen Brasilian GP 2007 loppuu jäämiehen ja Ferrarin juhliin, kun molemmat McLarenit jätettiin kylmästi yhden pisteen päähän mailmanmestaruudesta.

4. Kimi taistelee Fernando Alonson kanssa kiivaasti kisan voitosta, joka häämöttää viimeisellä kierroksella. Kimin rengas on kuitenkin tyhjempi kuin tyhjä säkki.

5. Kohtelias Jäämies kiittää toimittajaa voitostaan ja iloitsee siitä railakkaasti. Sivutietona se, että tämä oli kauden 2013 ensimmäinen kisa. Räikkönen voitti reilulla erolla tehden nopeimman kierroksen ja aloitti kauden johtamalla MM-sarjaa.

6. Kimi kertoo miten kannattaa suhtautua sosialistiseen mediaan. 

7. Jäämiehen tavaroihin koskettiin

8. Schumacher väistää Jäämiestä

9. Räikkönen voittaa vuoden 2005 Japanin GP:n 17. lähtöruudusta ohittaen Fischicellan viimeisellä kierroksella. Tiedätkös kuka muu tällä hetkellä ajavista kuskeista on voittanut yhtä huonoista asetelmista? Aivan. Ei kukaan.

10. Kimi, onko nälkäsi toiseen titteliin sama kuin nälkäsi oli ensimmäseen?

11. Weichai voiman mainos Jäämiehellä varustettuna

12. Jalkapalloilija Pele antaa Schumacherin lopetuksen kunniaksi hänelle palkinnon. Kimiltä kysyttiin tunnelmia.

13. Kimin debyytti vormula ykkösissä. Haastattelu.

 

 

"Kimi Räikkönen on suomalaisen miehen ihanne ja edustaakin isänmaallista sisua."- Väiski Roger

 

 

 
©2018 LISTAMEDIA - suntuubi.com